Toukokuu, joka muutti kaiken

Auringon laskiessa ja kaikkien muiden mentyä nukkumaan havahdun ajattelevani Kuka minä olen? En aina pysty edes tunnistamaan itseäni. Kolmisen vuotta sitten vaimoni kerrottua, että minusta tulisi isä, en todellakaan tiennyt mitä se tarkoittaa. Jos joku olisi kertonut minulle millainen minusta tulisi en todellakaan olisi uskonut. Palataan hetkeksi siihen millainen olin ennen kuin olin isä.
Ennen isäksi tulemista tunteeni olivat mitä olivat. Itkin vain erittäin harvoin enkä näyttänyt muitakaan tunteitani oikeastaan koskaan. Olin jossain kohtaa hukannut kaikki tunteeni jonnekin syvälle, niin syvälle, ettei ne sieltä nähneet päivänvaloa kovinkaan usein.

Tietokoneen ruudun sijaan näkymä saattaakin vaihtua vaikka tällaiseksi. :)

Päiväni kuluivat pitkälti tietokoneen parissa, joko katsellen elokuvia tai pelaten mitä peliä milloinkin. Saatoin viettää tietokoneella useita tunteja ja välillä jopa öitä. Tätä jatkui aina siihen asti kunnes koitti se päivä jolloin minusta tuli isä. Vaimoni mukaan meidän lapsemme oli jo olemassa monta kuukautta ennen syntymää. Itse en ajatellut näin. Minulle lapsi oli todellinen, kun sain pitää häntä sylissä ensimmäisen kerran. Silloin minusta tuli isä ja kaikki muuttui. Mitä tuona päivänä tapahtui, kun meidän pieni tyttömme syntyi maailmaan toukokuisena hellepäivänä? Tähän kysymykseen en tiedä vastausta. Voin vain kertoa sen päivän seurauksista.


Tuo Toukokuu muutti kaiken. Tämä tietokoneella pelaava hörhö ei enää istunut tietokoneella läheskään niin usein, vaan oikeastaan aika pian luovuin tietokoneesta. Myin sen vaikka olin koneen ostanut vain muutamia kuukausia aikaisemmin. Jossain kohtaa tajusin, ettei minulla olisi enää aikaa pelailla tai tehdä koneella muutakaan, joten päätin myydä sen pois. Työpöytä, jolla tietokone seisoi, sai myös uuden sijoitus paikan, kellarista. Joka päivä kun lähdin töihin en olisi jaksanut odottaa sitä hetkeä kun pääsen takaisin kotiin pikkuisen Prinsessan luokse. Pian huomasin toivovani, että voisin olla kotona enemmän. Jossain kohtaa minulle valkeni ajatus siitä, että tässä oli jotain tuttua. 


Muutamia vuosia aikaisemmin olin katsonut Twilight-elokuva sarjan kaikki osat. Viimeisimmissä osissa tapahtuu jotain poikkeuksellista ja jotain sellaista mitä ei koskaan aikaisemmin ollut tapahtunut. Vampyyreitä ja Ihmis-susia täynnä olevassa elokuvassa nämä kaksi olivat veri vihollisia. Elokuvassa käy kuitenkin niin, että Vampyyri ja Ihminen saavat lapsen. Eikä siinä kaikki yksi ihmis-susista ja elokuvan päähenkilöistä Leimautuu (Eng. Imprintig) tähän vasta syntyneeseen lapseen. Tämä on ihmis-susien parissa asia, joka tapahtuu vain kerran elinaikana. Koen jotenkin, että itselleni kävi samalla tavalla, kun pieni Prinsessamme syntyi maailmaan. Elämäni muuttui täysin.


Siitä hetkestä eteenpäin olen itkenyt enemmän kuin koskaan, pelännyt toisen puolesta enemmän kuin ikinä. Muistan kuinka saatoin valvoa öitä ihan vaan sen takia, että halusin olla varma siitä, että pikkuinen Prinsessa hengittää. Ensimmäistä kertaa sana kuolema oli minulle pelottavin asia maailmassa. Ei oma kuolemani vaan pikkuisen ihanan prinsessani. Halusin olla varma, että mitä tahansa tapahtuukin niin teen kaikkeni jotta Prinsessalla on kaikki hyvin. Tänäkin päivänä olen edelleen valppaana kuin villipeto, joka suojelee omia poikasiaan viimeiseen asti.

Taivaan Isään saat luottaa ja turvautua silloin kun omat voimat ja taidot eivät riitä. Vanhemmuudessakin.

Nykyään kahden pienen lapsen isänä oleminen on parasta mitä tiedän. Onko se helppoa? Ei ole. Mutta jokainen päivä heidän kanssaan on parempi kuin tuhat vuotta unelmien työpaikalla. Olenko sitten nykyään täydellinen isä? En todellakaan. Voin sanoa, että jokainen päivä on uusi päivä isänä olemisessa. Jokainen päivä tuo tullessaan jotain uutta opittavaa ja ymmärrettävää. Jokainen päivä on täynnä surua, murhetta, haasteita ja välillä suuttumista. Mutta silti jokainen päivä, kun saa nähdä omien lastensa hymyn ja kuulla heidän naurunsa, on sen arvoinen. Jokainen päivä jonka saa viettää heidän kanssaan, on enemmän kuin Eurojackpot voitto. Ja onneksi on Kaikkivaltias Taivaan Isä, johon voi luottaa kun omat voimat tai taidot eivät riitä. Eli aika usein.


Tänään teille kirjoitti,

Tuomo Keskinen

Vapaaehtoinen, Sosionomi + Kirkon nuorisotyönohjaaja, Koti-isä

Kesävarpaiden siunaus

Aurinkoa ja uimaretkiä. Lämpöä ja paljon valoa. Ystäviä ja naurua. Valvottuja kesäöitä ja piknikkejä. Jäätelöä ja mansikoita. Pitkiä pyöräilyjä ja nuotioita. Kesäsadetta ja metsäreissuja. Lepoa ja kallioilla köllöttelyä. Seikkailuja. Tätä minä juuri nyt kaipaan. Tavallisia asioita, jotka jostain syystä tuntuvat ylellisyydeltä. Kaipaatkohan sinä samanlaisia asioita kesääsi?

Minkälaisia kesäteitä vielä kuljetkaan? Ketäköhän kesäteilläsi kohtaat?

Sää ulkona on jo kesäinen, kesävaatteet on puettu ylle. Mieli tulee vähän hitaammin perässä. Annetaan sen tulla hitaammin. Ihan rauhassa, omaan tahtiinsa. Kiirettä ei ole. On vain nurmikko selän alla ja valkoiset pilvet, jotka näyttävät vähän dinosauruksilta.


Monesti kesään ja lomaan saattaa liittyä suorittamisen elementtejä. Joskus mietin mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa, kun vapaa-ajankin on oltava jatkuvaa itsensä kehittämistä ja suorittamista? Saisiko joskus vaan olla? Olla olemassa ansaitsematta omaa olemassaoloaan mitenkään? Taidanpa mennä tämän kesän tällä ajatuksella. Kokeile sinäkin, jos haluat.


Voisikohan jatkuvan suorittamisen tarve liittyä illuusioon siitä, että elämää voi hallita? Miksi käytämme niin paljon aikaa ja energiaa siihen, että pyrimme hallitsemaan jotakin, joka lopulta ei ole omissa käsissämme? Onko syynä turvattomuus? Pelko? Mikä?


"Mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa koska tahansa." Niinpä. Olisiko siis mahdollista, että käyttäisimmekin aikaamme ja energiaamme siihen, että oppisimme elämään sen tosiasian kanssa, että elämää ei voi hallita? Elämä on lahja, joka meille annetaan. Eikä kuolemakaan kysy lupaa tulla.


Ehkä tämä on se kesä, jona alamme löytää omia tapojamme elää ja olla. Ansaitsematta ja suorittamatta. Kuitenkin ihmisiksi. Ehkä.

Siunatkoon Jumala kesävarpaamme. Pienet ja suuret.

Kunpa tämän kaiken vihreyden saisi pullotettua syksyä varten...

"Rakas Taivaan Isä,
siunaa kesäsormet nää.
Anna niiden sopivasti
lomittain nyt levähtää.


Rakas Taivaan Isä,
siunaa kesäpääni tää.
Anna sille lepoa,
hetki hengähtää.


Rakas Taivaan Isä,
siunaa kesävarpaat nää.
Anna niille paljon tilaa
auringossa temmeltää.


Siunaa kaikki retket,
ne pienet ihanat hetket.
Aamen."


Olkoon kesäsi kaikkea sitä, mitä juuri nyt tarvitset ja kaipaat. Tai edes vähän sinnepäin. :)





Tänään teille kirjoitti,
Perhetyöntekijä
Miia Raninen