maanantai 10. elokuuta 2020

Pieni suuri koululainen

Monessa perheessä eletään jännittäviä aikoja juuri nyt. Odotusta on ilmassa pienillä ja vähän suuremmillakin perheenjäsenillä. Pian se alkaa, jossain päin Suomea se on jo alkanut. Toisilla se alkaa ihan ensimmäistä kertaa. Koulu.



Huomaan pyrkiväni rauhoittamaan omaa jännitystäni ottamalla hallintaan ne asiat, jotka hallittavissa ovat. Välikausivaatteet, uudet kengät, liikuntavälineet, reppu, puhelin. Ajanvaraus koulun terveydenhoitajalle, lukujärjestys, Wilman haltuunotto. Kuka vie ja kuka hakee. Päässäni surisee, kun mietin jo etukäteen miten selviämme lukuvuoden loma-ajoista. Ymmärrän hyvin konkreettisesti, että kyllä tässä nyt taitaa muuttua koko perheen arki. Jälleen kerran. Meillä asuu koululainen!

Kontaktimuovi! Hyvänen aika. Lisään sen äkkiä ostoslistaan ennen kuin unohdan. Kai nykyäänkin vielä päällystetään koulukirjoja..?

………………..


Pienet koululaiset ottavat ensimmäisenä kouluvuonnaan suuria harppauksia itsenäisen toiminnan suhteen. On opeteltava pitämään huolta omista tavaroista, opeteltava uusia sääntöjä, seurattava kellonaikoja ja muistettava vaikka mitä! Tuo pienen ihmisen valtava tsemppaus saattaakin joskus päivän päätteeksi purkautua itkuna tai kiukkuisuutena. Silloin vanhemman sylistä löytyykin ison koululaisen sijaan vauvaa muistuttava epämääräinen mytty. Turvan, sylin ja läheisyyden tarve ei häviä minnekään, vaikka koululaisen tarpeet jo hieman muuttavatkin muotoaan. Pidetään sylit avoinna!

Koululaisen vanhemmat ovat entistä enemmän sen tiedon varassa, jota lapsi itse kertoo. Enää ei kukaan tule listan kanssa kertomaan miten päivä on mennyt, mitä on syöty ja kuinka paljon, kuka löi ja kenen kanssa on leikitty. Toisilta lapsilta kertominen tulee luonnostaan, toisista taas ei saa irti juuri mitään nyhtämälläkään. Ole kuitenkin kiinnostunut ja kysy. Niin monta kertaa kuin tarvitaan. Miten päivä meni? Tuliko läksyjä? Tarvitsetko apua niiden kanssa? Kenen kanssa olit välitunnilla? Mitä teitte? Varataan yhteistä, kiireetöntä jutusteluaikaa joka päivälle.

Uusien tietojen ja taitojen opettelua, uusia paikkoja, uusia ruokia, uusia ihmisiä. Pienen koululaisen päivät ovat pullollaan uusia asioita. Vanhemman tehtävä on kaiken tuon uuden keskellä tuoda turvaa ja rutiineja. Huolehtia ulkoisista puitteista, käytännön asioiden sujumisesta, tarvittavista kouluvälineistä, vaatetuksesta, riittävästä unesta, liikunnasta, ravinnosta ja leikistä. Etsi tasapaino lapsen itsenäisyyden opettelun ja huolenpidon välillä. Turvataan pienelle koulurauha.


………………..



Rakas koululaiseni.
Jos minä voisin pakata koulureppuusi mitä tahansa, pakkaisin mukaasi ystävällisyyttä, kärsivällisyyttä, uteliaisuutta, rohkeutta ja avointa mieltä. Kasan päällimmäiseksi nakkaisin vielä pisaran siunausta.

Joku viisas joskus sanoi, että kannattaa kohdella muita niin kuin tahtoisi itseään kohdeltavan. Ystävällisyydellä pääsee pitkälle. Ole aina lempeä muita kohtaan, et voi ikinä tietää millaisissa kengissä joku toinen joutuu kulkemaan.

Oppiminen ei ole aina ja kaikille helppoa. Älä vaadi itseltäsi liikoja. Minä en vaadi sinulta mitään. Toivon ainoastaan, että yrität aina parhaasi. Harjoitus tekee mestarin, niin kuin isi on sinulle jo ihan pienestä pitäen opettanut. Ole kärsivällinen itseäsi ja muita kohtaan.


Uteliaisuus on kaiken oppimisen ja ihmisenä kehittymisen edellytys. Toivon ja rukoilenkin, että kohdallesi sattuu aikuisia, jotka osaavat vaalia ja jalostaa uteliaisuuttasi oikealla tavalla. Sanoit joskus, että haluat oppia kaiken kaikesta. Älä unohda sitä halua.

Ole rohkeasti hurmaava oma itsesi. Kysy aina rohkeasti, sillä tyhmiä kysymyksiä ei ole. Kyseenalaista aina rohkeasti. Pidä rohkeasti niiden puolta, jotka tulevat epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi. Pidä rohkeasti omia puoliasi.

Katsele ja tutki asioita avoimin mielin. Muista, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Ole valmis korjaamaan myös omaa ajatteluasi ja toimintaasi.

Siunaus koulurepussasi on jotain sellaista, mitä minä en voi sinulle antaa. Se on Jumalan läsnäoloa ja Hänen huolenpitoaan.
-Äiti-

………………..


Hyvä Jumala,
siunaa jokaisen koulunsa aloittavan askeleet.
Anna sopivasti uutta ja jännittävää,
sopivasti tuttua ja turvallista.

Ole lähellä niitä, joille koulun alku ei ole taaskaan iloinen.
Ole lähellä kiusattuja ja yksinäisiä.
Anna jokaiselle edes yksi ystävä.

Turvaa koulutyö koronan keskellä.
Pidä meistä huolta .
Aamen.


Tänään teille kirjoitti,
perhetyöntekijä Miia Raninen

keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Toukokuu, joka muutti kaiken

Auringon laskiessa ja kaikkien muiden mentyä nukkumaan havahdun ajattelevani Kuka minä olen? En aina pysty edes tunnistamaan itseäni. Kolmisen vuotta sitten vaimoni kerrottua, että minusta tulisi isä, en todellakaan tiennyt mitä se tarkoittaa. Jos joku olisi kertonut minulle millainen minusta tulisi en todellakaan olisi uskonut. Palataan hetkeksi siihen millainen olin ennen kuin olin isä.
Ennen isäksi tulemista tunteeni olivat mitä olivat. Itkin vain erittäin harvoin enkä näyttänyt muitakaan tunteitani oikeastaan koskaan. Olin jossain kohtaa hukannut kaikki tunteeni jonnekin syvälle, niin syvälle, ettei ne sieltä nähneet päivänvaloa kovinkaan usein.
Tietokoneen ruudun sijaan näkymä saattaakin vaihtua vaikka tällaiseksi. :)
Päiväni kuluivat pitkälti tietokoneen parissa, joko katsellen elokuvia tai pelaten mitä peliä milloinkin. Saatoin viettää tietokoneella useita tunteja ja välillä jopa öitä. Tätä jatkui aina siihen asti kunnes koitti se päivä jolloin minusta tuli isä. Vaimoni mukaan meidän lapsemme oli jo olemassa monta kuukautta ennen syntymää. Itse en ajatellut näin. Minulle lapsi oli todellinen, kun sain pitää häntä sylissä ensimmäisen kerran. Silloin minusta tuli isä ja kaikki muuttui. Mitä tuona päivänä tapahtui, kun meidän pieni tyttömme syntyi maailmaan toukokuisena hellepäivänä? Tähän kysymykseen en tiedä vastausta. Voin vain kertoa sen päivän seurauksista.


Tuo Toukokuu muutti kaiken. Tämä tietokoneella pelaava hörhö ei enää istunut tietokoneella läheskään niin usein, vaan oikeastaan aika pian luovuin tietokoneesta. Myin sen vaikka olin koneen ostanut vain muutamia kuukausia aikaisemmin. Jossain kohtaa tajusin, ettei minulla olisi enää aikaa pelailla tai tehdä koneella muutakaan, joten päätin myydä sen pois. Työpöytä, jolla tietokone seisoi, sai myös uuden sijoitus paikan, kellarista. Joka päivä kun lähdin töihin en olisi jaksanut odottaa sitä hetkeä kun pääsen takaisin kotiin pikkuisen Prinsessan luokse. Pian huomasin toivovani, että voisin olla kotona enemmän. Jossain kohtaa minulle valkeni ajatus siitä, että tässä oli jotain tuttua. 


Muutamia vuosia aikaisemmin olin katsonut Twilight-elokuva sarjan kaikki osat. Viimeisimmissä osissa tapahtuu jotain poikkeuksellista ja jotain sellaista mitä ei koskaan aikaisemmin ollut tapahtunut. Vampyyreitä ja Ihmis-susia täynnä olevassa elokuvassa nämä kaksi olivat veri vihollisia. Elokuvassa käy kuitenkin niin, että Vampyyri ja Ihminen saavat lapsen. Eikä siinä kaikki yksi ihmis-susista ja elokuvan päähenkilöistä Leimautuu (Eng. Imprintig) tähän vasta syntyneeseen lapseen. Tämä on ihmis-susien parissa asia, joka tapahtuu vain kerran elinaikana. Koen jotenkin, että itselleni kävi samalla tavalla, kun pieni Prinsessamme syntyi maailmaan. Elämäni muuttui täysin.


Siitä hetkestä eteenpäin olen itkenyt enemmän kuin koskaan, pelännyt toisen puolesta enemmän kuin ikinä. Muistan kuinka saatoin valvoa öitä ihan vaan sen takia, että halusin olla varma siitä, että pikkuinen Prinsessa hengittää. Ensimmäistä kertaa sana kuolema oli minulle pelottavin asia maailmassa. Ei oma kuolemani vaan pikkuisen ihanan prinsessani. Halusin olla varma, että mitä tahansa tapahtuukin niin teen kaikkeni jotta Prinsessalla on kaikki hyvin. Tänäkin päivänä olen edelleen valppaana kuin villipeto, joka suojelee omia poikasiaan viimeiseen asti.
Taivaan Isään saat luottaa ja turvautua silloin kun omat voimat ja taidot eivät riitä. Vanhemmuudessakin.
Nykyään kahden pienen lapsen isänä oleminen on parasta mitä tiedän. Onko se helppoa? Ei ole. Mutta jokainen päivä heidän kanssaan on parempi kuin tuhat vuotta unelmien työpaikalla. Olenko sitten nykyään täydellinen isä? En todellakaan. Voin sanoa, että jokainen päivä on uusi päivä isänä olemisessa. Jokainen päivä tuo tullessaan jotain uutta opittavaa ja ymmärrettävää. Jokainen päivä on täynnä surua, murhetta, haasteita ja välillä suuttumista. Mutta silti jokainen päivä, kun saa nähdä omien lastensa hymyn ja kuulla heidän naurunsa, on sen arvoinen. Jokainen päivä jonka saa viettää heidän kanssaan, on enemmän kuin Eurojackpot voitto. Ja onneksi on Kaikkivaltias Taivaan Isä, johon voi luottaa kun omat voimat tai taidot eivät riitä. Eli aika usein.


Tänään teille kirjoitti,
Tuomo Keskinen
Vapaaehtoinen, Sosionomi + Kirkon nuorisotyönohjaaja, Koti-isä

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Kesävarpaiden siunaus

Aurinkoa ja uimaretkiä. Lämpöä ja paljon valoa. Ystäviä ja naurua. Valvottuja kesäöitä ja piknikkejä. Jäätelöä ja mansikoita. Pitkiä pyöräilyjä ja nuotioita. Kesäsadetta ja metsäreissuja. Lepoa ja kallioilla köllöttelyä. Seikkailuja. Tätä minä juuri nyt kaipaan. Tavallisia asioita, jotka jostain syystä tuntuvat ylellisyydeltä. Kaipaatkohan sinä samanlaisia asioita kesääsi?
Minkälaisia kesäteitä vielä kuljetkaan? Ketäköhän kesäteilläsi kohtaat?
Sää ulkona on jo kesäinen, kesävaatteet on puettu ylle. Mieli tulee vähän hitaammin perässä. Annetaan sen tulla hitaammin. Ihan rauhassa, omaan tahtiinsa. Kiirettä ei ole. On vain nurmikko selän alla ja valkoiset pilvet, jotka näyttävät vähän dinosauruksilta.


Monesti kesään ja lomaan saattaa liittyä suorittamisen elementtejä. Joskus mietin mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa, kun vapaa-ajankin on oltava jatkuvaa itsensä kehittämistä ja suorittamista? Saisiko joskus vaan olla? Olla olemassa ansaitsematta omaa olemassaoloaan mitenkään? Taidanpa mennä tämän kesän tällä ajatuksella. Kokeile sinäkin, jos haluat.


Voisikohan jatkuvan suorittamisen tarve liittyä illuusioon siitä, että elämää voi hallita? Miksi käytämme niin paljon aikaa ja energiaa siihen, että pyrimme hallitsemaan jotakin, joka lopulta ei ole omissa käsissämme? Onko syynä turvattomuus? Pelko? Mikä?


"Mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa koska tahansa." Niinpä. Olisiko siis mahdollista, että käyttäisimmekin aikaamme ja energiaamme siihen, että oppisimme elämään sen tosiasian kanssa, että elämää ei voi hallita? Elämä on lahja, joka meille annetaan. Eikä kuolemakaan kysy lupaa tulla.


Ehkä tämä on se kesä, jona alamme löytää omia tapojamme elää ja olla. Ansaitsematta ja suorittamatta. Kuitenkin ihmisiksi. Ehkä.
Siunatkoon Jumala kesävarpaamme. Pienet ja suuret.
Kunpa tämän kaiken vihreyden saisi pullotettua syksyä varten...


"Rakas Taivaan Isä,
siunaa kesäsormet nää.
Anna niiden sopivasti
lomittain nyt levähtää.


Rakas Taivaan Isä,
siunaa kesäpääni tää.
Anna sille lepoa,
hetki hengähtää.


Rakas Taivaan Isä,
siunaa kesävarpaat nää.
Anna niille paljon tilaa
auringossa temmeltää.


Siunaa kaikki retket,
ne pienet ihanat hetket.
Aamen."


Olkoon kesäsi kaikkea sitä, mitä juuri nyt tarvitset ja kaipaat. Tai edes vähän sinnepäin. :)





Tänään teille kirjoitti,
Perhetyöntekijä
Miia Raninen

tiistai 26. toukokuuta 2020

Minulta sinulle

On aamu ja käännyn katsomaan sinua, nukkuvaa puolisoani.
Mieleni valtaa ajatus, että olen saanut herätä viereltäsi 
jo 20-vuoden ajan.
Miten olemme kasvaneet, kokeneet, surreet ja iloinneet
tämän matkan aikana.
Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen edelleen tulisesti rakastunut sinuun.
Silmiisi ,jotka katsoo minua vieläkin  ihaillen.
Läsnäoloosi ,joka saa kehoni ja mieleni  rauhoittumaan kun olen levoton.
Tatuoituja käsivarsiasi, joita lastemme nimet koristaa ja minua kannattelee
kun en jaksa.
Merkityksellisiin sanoihin ”Arvet ovat merkkejä voitetuista taisteluista,
kanna niitä ylpeänä”.
Mahtavaan huumorintajuun ,joka on monta hetkeä keventänyt.
Rehellistä ja suoraselkäistä tapaasi olla isä lapsillemme.

"Rakastan sinua silloinkin, kun olet sietämätön."
Toisenlaisiakin päiviä on näihin vuosiin mahtunut.
Päiviä, jotka on ollut painavia, pimeitä ja loputtomalta tuntuvia.
Hetkiä jolloin on miettinyt olisiko helpompi ilman sinua.
Ehkä meitä ei ollutkaan tarkoitettu toisillemme.
Päiviä, jotka päättyy niin ettei olla sanottu toisillemme sanaakaan.
Päiviä jolloin kehomme ei ole koskettaneet toisiaan.
Jotenkin näistäkin päivistä on selvitty.

Ihmisten pitäisi enemmän sanoa toisilleen hyviä asioita.
Sille omalle rakkaalle kenen vierestä ,joka aamu heräät.
Juuri niitä asioita mitkä sillä hetkellä tulee mieleen.
Välillä jälkikäteen kuulee ”olisi pitänyt sanoa hänelle..”
Me olemme täällä kuitenkin vain hetken.
Ei kukaan ole meille loputtomasti päiviä luvannut,
älkää siis hukatko hetkeäkään.
En ole kuullut ihmisen menevän  rikki kauniista sanoista.

Minä uskon, että kahdella ihmisellä on mahdollisuus
rakastaa toisiaan elämän loppuun saakka.
Rakkauden tulee olla aitoa eikä siihen saa liittyä
minkäänlaisia pakkoja.
Rakkauteen ei  liity olettamuksia tai turhia asioita.
Rakkaus on kaunis ja arvokas asia, vaalikaa sitä.
Loppuun muistutuksena itselleni,
Rakastan sinua silloinkin kun olet sietämätön.



Tänään teille kirjoitti:
Lastenohjaaja Tiina Siponen

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Rukoilu – mitä se sinulle merkitsee?

Minulle rukous on aina merkinnyt rauhoittumista, toivoa, turvallisuutta, keskustelua Jumalan kanssa.
Rukous on ollut elämässäni mukana koko ajan – lapsuudesta asti.

”Levolle lasken luojani, armias ole suojani.
Sijaltani jos en nousisi, taivaaseen ota tykösi – 
aamen”

oli lapsuuteni iltarukous, jota isäni luki minulle joka ilta, lapsuudesta nuoruuteen – yhteinen iltarukous luettiin yhdessä Isän kanssa aina teini-ikään asti, jonka jälkeen jäi se minun itseni mietittäväksi ja rukoiltavaksi.
Usein kynttilä kuvaa rukousta.
Teini-ikä toi mukaan minulle uuden rukouksen

” Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.”

Isä meidän rukouksesta tuli minulle tärkeä lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa – 
siinä kohtaa tuntui siltä, että lapsuus, kaikkine koettelemuksineen, oli jäänyt taakse ja yritin löytää itseäni ja uskoani – rukouksesta tuli ”ohje” miten osata olla aikuinen ja hyvä ihminen. 

Aika kului, elämä kulki eteenpäin ja usko oli vielä taustalla ja huomasin, että rukoilu helpottaa oloa ja tiesin, että aina on olemassa joku, kuka kuuntelee ja kuka ei tuomitse – tunsin turvaa elämässäni, ehkäpä ensimmäistä kertaa lapsuuden jälkeen.
Rukoilla voi monella tavalla.
Aikuisuuden ja perheen myötä arkeen tuli uusia haasteita ja koettelemuksia, edelleen oli joku, kuka minua kuunteli ja huomasin, että usko alkoi kannatella minua ja jaksoin eteenpäin. 

Olin omassa elämässäni tien haarassa ja uuden koulutuksen myötä sain maailman ihanimman työn seurakunnasta, lastenohjaajana.
Oma usko kannatteli minua niin, että koin itseni etuoikeutetuksi, kun työni puolesta sain alkaa tehdä esirukouksia messuihin ja ihan omia rukouksia lapsille – 

” Herra, kiitos ihanasta päivästä – 
arjesta, iloista, työstä, leikistä tästä!
Soit minulle rauhallisin mielin kohdata päivän tämän – 
ja levollisesti lasken pääni – omaan tyynyyn tähän!

Mitä yö tuokaan tullessaan,
rukoilen – lähetä vierelleni enkeli, joka pitää minua turvassaan.
Siunaa minua ja perhettäni – kaikkia lähimmäisiäni! 

Herra, anna minulle voimaa uuteen päivään huomiseen,
anna minun varautua – säähän kun säähän tai vaikka uuteen uutiseen.
Ole kanssani, aamusta iltaan, kun kohtaan huomisen – 
anna hyvä olla toinen toisilleen ihmisen. 
Ohjaa minua rakastamaan, rukoilemaan, uskomaan ja toivomaan – 
anteeksi lähimmäisilleni antamaan.
Aamen.”

Rukous on minulle tärkeä, monitahoinen, aina erilainen keskustelu Jumalan kanssa!


Tänään teille kirjoitti,
Lastenohjaaja Sari Häkki

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Erityiset toisilleen

Rakas kummityttöni A,
On mennyt jo aivan liian pitkä aika siitä, kun ollaan viimeksi nähty. Toivottavasti tämä outo ja ikävä koronatilanne menisi joskus ohi ja saisimme tehdä yhdessä vaikka retken jonnekin. Voisin tehdä meille herkkueväät. Tai voisit myös tulla käymään meillä. Et ole meidän uudessa kodissa vielä käynytkään. Äiti, isi, sisko ja veli saavat tulla kyllä mukaan.


Onneksi olen  kuitenkin saanut seurata sinun elämääsi läheltäkin, kun äiti laittaa välillä Instagramiin tai WhatsAppilla sinusta kuvia, videoita tai kertoo juttuja siitä, mitä olet sanonut tai tehnyt. Sinulla on kyllä ihan parhaat jutut. Ja ilmeet! Vaikuttaa siltä, että sinulla on kaikki hyvin. Kuvissa näytät ainakin iloiselta ja tyytyväiseltä. Ihan tulee ikävä, kun alkaa katselemaan kuvia.
Kummius on jotain erityistä. Kummi ja kummilapsi erityiset toisilleen. <3
Ihailen sinussa erityisesti sellaista tiettyä tomeruutta ja voimakasta tahtoa. Ja huumorintajua. Ne ovat hyviä ominaisuuksia elämässä. Kun vielä vähän kasvat, minä näen meidät nauramassa yhdessä typerille jutuille, joita kukaan muu ei tajua. :D En melkein malta odottaa.


Ja samalla olet ihanin juuri nyt. Vielä niin pieni, että saatat tulla syliin. Kuitenkin niin iso, että osaat ja tiedät jo vaikka mitä. Kysytköhän sinäkin serkkusi tavoin äidiltä ja isiltä hankalia kysymyksiä? Tiedäthän, että minulta voit myös kysyä. Ihan mitä vaan. Ihmetellään sitten yhdessä. Se on yksi kummien tärkeimmistä tehtävistä. Ihmetellä elämää ja ehkä jotain elämää suurempaakin yhdessä kummilasten kanssa.


Silloin kun olit vähän pienempi, sinua usein tapaamisten aluksi ujostutti. Monesti ujous kuitenkin pikku hiljaa suli pois ja juuri kun olimme taas "syliväleissä" ja hauskimmat yhteiset tekemiset olivat löytyneet, koittikin lähdön hetki. Tylsää. Uskaltaisitkohan sinä joskus tulla meidän luo yökylään, kun saadaan taas tavata?


Vaikkei ollakaan nähty, ajattelen sinua silti paljon. Päivittäin vähintäänkin huokaisen Jumalan puoleen, että pitäisi huolen sinusta ja koko teidän perheestä.


Minusta on jännä miettiä, millaiseksi meidän suhteemme tämän elämän aikana muodostuukaan. Toivon kovasti, että voisin olla sinun elämässäsi läsnä sillä tavalla, kun sinä tarvitset. Saankohan olla mukana silloin, kun sinut siunataan vuoden päästä ensimmäiselle luokalle kouluun? Tai kun myöhemmin pääset ripille? Menetköhän joskus naimisiin? Tuleekohan sinusta joskus jonkun kummitäti? Tai äiti? En voisi kuvitella suurempaa kunniaa, kuin olla juuri sinun kummitätisi.


Isi juuri lähetti uudestaan teidän osoitteen (olin taas hukannut sen..). Laitan sinulle pian postia tulemaan. :)
Muista rakas A tämä! Mitä vaan ihanaa, milloin vaan!
Tapiolan seurakunnassa (se on minun työpaikkani, jos et muista) käytössä olevien kummitodistusten takasivulla on teksti:
Kuka sinä olet, sinä pieni ihminen? Oletko sinä niin kuin minä, vai jotain ihan muuta? Kovin vähän sinusta tiedän, mutta niin paljon sinulle toivon. Miten voisin suojella ja vaalia sinussa kätkettynä olevaa aarretta? Osaanko olla paikalla, kun minua tarvitset? Kunpa saisit elää elämän täynnä rakkautta ja onnen hetkiä, ilman elämän suurimpia suruja ja huolia. Mutta niin vähän voin luvata. Haluan kuitenkin luottaa: "Herra varjelee sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina." Siksi pyydän, siunaa meitä.
Tapiolan seurakunnan kummitodistus.
Rakas A, niin paljon minäkin sinulle toivon. Ja rukoilen.
Rakkaudella Miia-kummi


Kummipäivää vietetään tänä keväänä lähinnä etänä. Paljon kivaa, kiinnostavaa ja hyödyllistä materiaalia sekä vinkkejä kummina olemiseen löydät osoitteesta  www.kumminkaa.fi. Esimerkiksi toukokuun viimeisellä viikolla kummit haastetaan jakamaan parhaat ideansa kummina toimimisesta poikkeusoloissa somessa tunnisteilla #kumminkaa ja #kummipäivä. Haasteeseen osallistuneiden kesken arvotaan myös palkintoja.
Aion osallistua ja palkinnon jaan tietysti rakkaan A:n kanssa. :)

Tänään teille kirjoitti,
Miia Raninen,
perhetyöntekijä

perjantai 8. toukokuuta 2020

Lapsettomien lauantai

Ajattelen tänään sinua, joka olet lapseton. Sinua, joka olet joskus kokenut lapsettomuuden. Sinua, joka et koskaan saanut olla äiti tai isä. Sinua, jonka syvin toive toteutui ja olet äiti tai isä ehkä yhdelle, mutta sait huomata, että sen jälkeen mikään ei ollutkaan yksinkertaista tai itsestään selvää. Toista tai kolmatta ei enää kuulunutkaan.
Rukoilen, että saisit kokea paljon hyvyyttä.

Iloitsen tänään sinun kanssasi, joka huomasit, että elämä voi olla hyvää ja onnellista, vaikka toive lapsesta ei toteutunut. Iloitsen sinun kanssasi, joka olet hyväksynyt tilanteen.
Rukoilen sinun ympärillesi kaikkea maailman kauneutta ja hyvyyttä.

Nämä valkovuokot ovat sinulle, joka et saa äitienpäivänä kukkia.
Kuljen tänään sinun kanssasi, joka et vielä näe, että elämä voi jonain päivänä olla hyvää. Älä luovuta, älä vielä. Elämä voi yllättää ja olla elämisen arvoista, hyvääkin. Vaikka erilaista kuin toivoit ja suunnittelit.
Rukoilen sinulle kestävyyttä ja kantavia käsivarsia.

Itken tänään sinun kanssasi, jonka syli on juuri nyt kivuliaan tyhjä. Sinun, joka tunnet lamauttavaa, epämääräistä kipua koko keskivartalossasi. Sinun, joka jouduit huomaamaan kuinka totta tyhjän sylin kokemus voikaan olla.
Rukoilen hellää ja parantavaa kosketusta kipuusi.

Syli on tyhjä, keinu on tyhjä.
Kysyn tänään sinun kanssasi, joka kysyt: Miksi? Istun hiljaa vieressäsi silloin, kun kukaan ei vastaa. Istun hiljaa vieressäsi niin kuin tekivät Jobin ystävät, jotka näkivät, kuinka kauhea hänen tuskansa oli. Jos uskallan, hipaisen kättäsi, jotta tiedät minun olevan tässä.
Rukoilen sinulle voimaa elää kysymyksesi kanssa.

Tahdon tänään sinun kanssasi, jonka parisuhde natisee liitoksissaan lapsettomuuden kokemusten vuoksi. Tahdon kanssasi yrittää ymmärtää teidän erilaista tapaanne käsitellä lapsettomuuden suurta surua, joka on teille molemmille sekä oma että yhteinen. Puhu, ja kuuntele, puhu ja kuuntele. Väärää tapaa ei ole.
Rukoilen sinulle armollisuutta itseäsi ja kumppaniasi kohtaan.

Suren tänään sinun kanssasi, josta ei koskaan tullut isovanhempaa. Suren kanssasi sitä, että näin kävi sinun lapsellesi ja suren kanssasi sitä, että näin kävi sinulle. Toivon, että saat itsellesi sitä, mitä nyt tarvitset. Toivon, että osaat olla lapsellesi sitä, mitä hän nyt tarvitsee.
Rukoilen sinulle lohtua ja viisautta.
Missä vaiheessa kivistä tietäsi oletkin, rukoilen matkallesi hyvän Jumalan läsnäoloa.

Toivon tänään sinun kanssasi, joka jaksat toivoa lasta. Sinun, joka jaksat yrittää lukemattomista oman kehon tuottamista pettymyksistä huolimatta. Sinun, joka kalenteroit elämäsi yrittämisen ympärille. Sinun, joka käyt rankoissa hedelmättömyyshoidoissa.
Rukoilen sinulle rohkeutta ja onnistumista.

Hymyilen ja haukottelen tänään sinun kanssasi, jonka syvin toive sai täyttyä. Hymyilen ja haukottelen, koska olet varmaankin väsynyt mutta onnellinen, niin kuin monet äidit ja isät ovat.
Rukoilen sinulle armollisuutta ja kiitollista mieltä arjen keskelle.
……………………………………………………………………..……….

Lapsettomuus ei ole marginaalien asia, vaan se koskettaa yllättävän laajaa joukkoa ihmisiä, jotka ovat keskellämme koko ajan. Sitä ei useinkaan pidetä esillä, onhan kyse syvästi henkilökohtaisesta ja intiimistä kivusta. Ehkä sitä voisi kutsua näkymättömäksikin. Toivon sydämestäni, että joku huomaa sinun kipusi, joka tunnet olevasi näkymätön. Sinun, joka kuuntelet hiljaa muiden puheita raskauksista, synnytyksistä, vauvoista ja kaikesta siitä, kärsien hiljaa ja itkua pidätellen.

”Sinä näet kaiken, tuska ja murhe ei jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi.”
  Ps.10:14

Lapsettomuutta on monenlaista. Sekundaarista, lapsenlapsettomuutta, tilapäistä, totaalista. Vaikka lapsitoiveet toteutuisivatkin, sitä emotionaalista haavaa, jonka lapsettomuuden kokemus jättää, tuskin koskaan unohtaa. Osaksi oman elämän tarinaa se saattaa lopulta kuitenkin onnistuneesti integroitua. Toivon, ja rukoilenkin, että näin voisi mahdollisimman monen kohdalla tapahtua.


”Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli."
Ps 34:18

Tänään, lapsettomien lauantaina, teille kirjoitti,
Miia Raninen, perhetyöntekijä






Pieni suuri koululainen

Monessa perheessä eletään jännittäviä aikoja juuri nyt. Odotusta on ilmassa pienillä ja vähän suuremmillakin perheenjäsenillä. Pian se alkaa...